Hiljaisuus.org Blogailua päivistäni…

5Aug/090

Tommy rockooppera

tommy_musikaali_logo

Tommy on The Who - yhtyeen Pete Townshendin vuonna 1969 säveltämä musikaali
- lajityypissään nk. rockooppera. Teosta on esitetty menestyksellä niin Broadwaylla kuin Lontoon West Endissäkin. Suomen ensi-ilta elokuussa 2009 on kantaesitys.

Musikaali kertoo pienen pojan näkökulmasta tarinaa itseensä kääntymisestä, kiusatuksi tulemisesta, mutta myöskin tarinaa eheytymisestä ja itsensä hyväksymisestä.

Olin eilen sit kattomassa ensimmäistä (kaiketi :P) musikaalia ystävien kanssa. Ja ilman Jessikaa tääki kokemus olis jääny (Jessika oli siis mukana musikaalissa), eli kiitokset hänelle :)

Musikaali esitettiin Lintsin Peacockissa, missä kävin kanssa ekaa kertaa. Ja lintsilläkin tainnu viimeks käydä joskus viime vuostuhannella :D Ite teatteri muistutti jotenkin semmosta vanhan ajan teatteria haju mukaanlukien :P

Näyttelijöinä oli mm. Jore Marjaranta - Kapteeni Walker, Sani (Aikakoneen solisti) - Rouva Walker ja Panu Larnos - Tommy. Musikaali käsittelee hiukan rankkoja aiheita, koulukiusaamista, väkivaltaa ja pedofiliaakin tosin vain viitteellisesti. Muutama kohtaus oli jossain määrin hiukan ahdistavakin, mutta kokonaisuudessaan musikaali oli mahtava kokemus.

Tänään 5.8 on Tommyn ensi-ilta ja esityksiä jatkuu 16.8 asti, joten jos hiukankaan kiinnostaa niin suosittelen menemään katsomaan.

Ja The Who:n Tommy albumihan löytyy mm. spotifystä ;P

P.S. Taisi tulla hiukan sekava teksti, kun keskittyy kaikkeen muuhun kuin tämän kirjoittamiseen :D


Comments (0) Trackbacks (0)

No comments yet.


Leave a comment

No trackbacks yet.

Highslide for Wordpress Plugin